torstai, huhtikuu 3, 2014
Niin se on viikko taas vierähtänyt. Huomenna on perjantai ja alkaa viikonloppu, jei! Minulla on vaikka mitä kivaa suunnitelmissa viikonlopuksi. Tai mikä on kivaa kenenkin mielestä. Itse ainakin nautin työstäni niin paljon, että ihan mielellään teen sitä lauantaisinkin. Sen lisäksi luvassa olisi e-rit-täin hikinen intervalli mäkitreeni. Onneksi tähän treenin sain houkuteltua (joka ei paljoa vaatinut) mukaan sukulaiseni, joka melkeinpä juoksee toiseksi työkseen. Hän saa luvan piiskata tämän neidin mäkeä ylös. Innolla ja ehkä pienellä kauhulla ylihuomista siis odotellessa!
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut vielä sen enempää viikonlopusta höpötellä vaan pohdiskella muutoksia itsessä. Yksi asia mistä olen todella ylpeä itsessäni on rohkeus tehdä asioita. Aina en ole ollut rohkea vaan oikeastaan vasta tämän vuoden alusta olen siihen kiinnittänyt huomiota. Siskossani olen aina ihannoinut hänen (ehkä välillä liiallistakin) rohkeuttaan. Minä olen aina ollut se "järkevä", joka todellakin punnitsee ja pohdiskelee asioita kaikilta kanteilta ennen kuin tekee mitään asioita tai muutoksia elämässä. Sisko taas muutti paikkakunnalta toiselle, koska siltä tuntui. Hän vaihtoi työpaikkaa, koska siltä tuntui. Tuossa ajassa minä olisin vasta mietiskellyt, että jaa, kannattaisikohan sitä muuttaa vai ei.
Kuten sanoin, vuoden alusta asti minulla on ollut jotenkin rohkea olo. Tässä muutaman kuukauden aikana on tullut tehtyä joitakin asioita, joita en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni vielä vähän aikaa sitten. Eniten ehkä nautin, kun sain siskoni leuan loksahtamaan auki kerrottuani kaikista sattumistani hänelle. Yleensä se olen tosiaan minä, joka sitä leukaansa pitelee, joten tämä oli aivan ainutlaatuinen tilanne minulle! ;)
Kuitenkin on asioita, joita ei kannata missään rohkeudessaan rohjeta tekemään. Järki täytyy myös pitää mukana. Tiedän, etten edelleenkään ole niin rohkea ihminen, että lähtisin benji-hyppyä hyppäämään, vaikka kuinka adrenaliini suonissa virtaisi, koska ultimate korkeanpaikankammoni sen estäisi joka tapauksessa.
En tiedä mistä tämä rohkeuden puuska on minuun lentänyt, mutta ei se huono asia tosiaan ole. Joskus olen jopa mietiskellyt, että jaetaanko sitä toiselle sisarukselle vain enemmän kuin toiselle geenien jaossa, koska tiedän muutamiakin siskoksia, joilla on ihan sama tilanne kuin minulla siskoni kanssa rohkeudesta puhuttaessa. Tiedä siitä sitten sen enempää.
Viikko sitten torstaina työkaverini soitti minulle puolen tunnin varoitusajalla, että lähtisinkö hänen kanssaan teatteriin, kun hän oli saanut liput tutultaan johonkin näytökseen. Olen ollut vähän huono teatterissa käymään ja puoli tuntia esityksen alkuun pisti hieman mietityttämään, varsinkin kun olin juuri lähdössä vasta töistä. Nopea vaatekaapin läpikäyminen pään sisällä, että mitä laittaisin päälle ja vastaus oli kyllä. Mieskin oli viettämässä sopivasti varpajaisia ja kyllähän se koti-ilta yksin kotona aika tylsältä kuulosti. Vaikka esitys oli varsin huono ja mitäänsanomaton, olin nukkumaan mennessä aika tyytyväinen itseeni, etten vain jäänyt kotiin. Eihän se vaatinut kuin pientä rohkeutta ja sponttaaniutta niin aikaan saatiin erillainen arki-ilta!
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ollut vielä sen enempää viikonlopusta höpötellä vaan pohdiskella muutoksia itsessä. Yksi asia mistä olen todella ylpeä itsessäni on rohkeus tehdä asioita. Aina en ole ollut rohkea vaan oikeastaan vasta tämän vuoden alusta olen siihen kiinnittänyt huomiota. Siskossani olen aina ihannoinut hänen (ehkä välillä liiallistakin) rohkeuttaan. Minä olen aina ollut se "järkevä", joka todellakin punnitsee ja pohdiskelee asioita kaikilta kanteilta ennen kuin tekee mitään asioita tai muutoksia elämässä. Sisko taas muutti paikkakunnalta toiselle, koska siltä tuntui. Hän vaihtoi työpaikkaa, koska siltä tuntui. Tuossa ajassa minä olisin vasta mietiskellyt, että jaa, kannattaisikohan sitä muuttaa vai ei.
Kuten sanoin, vuoden alusta asti minulla on ollut jotenkin rohkea olo. Tässä muutaman kuukauden aikana on tullut tehtyä joitakin asioita, joita en olisi voinut kuvitellakaan tekeväni vielä vähän aikaa sitten. Eniten ehkä nautin, kun sain siskoni leuan loksahtamaan auki kerrottuani kaikista sattumistani hänelle. Yleensä se olen tosiaan minä, joka sitä leukaansa pitelee, joten tämä oli aivan ainutlaatuinen tilanne minulle! ;)
Kuitenkin on asioita, joita ei kannata missään rohkeudessaan rohjeta tekemään. Järki täytyy myös pitää mukana. Tiedän, etten edelleenkään ole niin rohkea ihminen, että lähtisin benji-hyppyä hyppäämään, vaikka kuinka adrenaliini suonissa virtaisi, koska ultimate korkeanpaikankammoni sen estäisi joka tapauksessa.
En tiedä mistä tämä rohkeuden puuska on minuun lentänyt, mutta ei se huono asia tosiaan ole. Joskus olen jopa mietiskellyt, että jaetaanko sitä toiselle sisarukselle vain enemmän kuin toiselle geenien jaossa, koska tiedän muutamiakin siskoksia, joilla on ihan sama tilanne kuin minulla siskoni kanssa rohkeudesta puhuttaessa. Tiedä siitä sitten sen enempää.
Viikko sitten torstaina työkaverini soitti minulle puolen tunnin varoitusajalla, että lähtisinkö hänen kanssaan teatteriin, kun hän oli saanut liput tutultaan johonkin näytökseen. Olen ollut vähän huono teatterissa käymään ja puoli tuntia esityksen alkuun pisti hieman mietityttämään, varsinkin kun olin juuri lähdössä vasta töistä. Nopea vaatekaapin läpikäyminen pään sisällä, että mitä laittaisin päälle ja vastaus oli kyllä. Mieskin oli viettämässä sopivasti varpajaisia ja kyllähän se koti-ilta yksin kotona aika tylsältä kuulosti. Vaikka esitys oli varsin huono ja mitäänsanomaton, olin nukkumaan mennessä aika tyytyväinen itseeni, etten vain jäänyt kotiin. Eihän se vaatinut kuin pientä rohkeutta ja sponttaaniutta niin aikaan saatiin erillainen arki-ilta!
Hmmm, sunnittelisinkohan sittenkin rohkeasti viikonlopulle jotain ihan muuta?